Viikko on taas vierähtänyt ja paljon ollaan nähty.
Viime sunnuntaina päätimme lähteä katsastamaan tämän kaupungin eläintarjontaa. Olemme halunneet käydä eläintarhassa jo pitkään, joten päätimme pyhittää kokonaisen päivän hurmaaville eläimille. Lähdettiin käymään maailman kymmenenneksi suurimmassa eläinpuistossa, Seoul Zoossa. Se oli aika kaukana meidän asuinpaikasta, mutta metrolla tempaistiin sinne vajaassa tunnissa. Sisäänpääsy maksu oli 8000W (alle 5€) joka sisälsi päivälipun eläintarhassa, yhden bussikyydin ja yhden hissiajelun. Eläintarha oli niin suuri, että siellä pystyi liikkumaan paikasta toiseen bussilla.
Eläintarha oli varsinkin lasten suosiossa, koska se oli täynnä iloisia perheitä. Mutta myös me viihdyimme siellä erittäin hyvin. Kiraffien, virtahepojen, apinoiden, leijonien ja krokotiilien lisäksi näimme vaikka mitä.
Yksi mainitsemisen arvoisista paikoista oli delffinaario, joka oli erittäin suosittu nähtävyys. Menimme delfinaarion lipunmyyntiin tuntia ennen showta ja se oli jo loppuunmyyty. Onneksi saimme liput kuitenkin päivän viimeiseen showhun ja olimme iloisia :) Lippu delfiini- ja merileijona esitykseen maksoi 2000W eli reilun 1€. Ei ollut ainakaan hinnalla pilattu tuo eläinpuisto.
Jonotimme aika kauan esitykseen, koska halusimme tietenkin parhaat paikat. Kun ovet aukesivat, ryntäsimme muiden pikkulasten joukossa sisään ja pääsimme keskelle eturiviä. Olihan kuule voittajafiilis sen jälkeen! Merileijonat tekivät temppuja 3 metrin päässä meistä ja delfiinit uiskentelivat 5 metrin päässä. Ei yhtään hassummin.
Delfiinien jälkeen lähdimme vielä kiertelemään paikkoja. Näimme karhuja, tiikereitä, puuman, ja vaaaaaikka mitä, mutta yksi lempieläin jäi näkemättä. Olisimme halunneet nähdä bandakarhun, mutta ainakaan tällä kerralla sitä emme nähneet. Pitää ottaa selvää onkohan sitä edes koko eläinpuistossa.
Päivä alkoi jo olla aika pitkällä ja päätimme lähteä kotia kohti, koska tuli pimeää ja eläimistä ei saanut enään kuvia. Olimme kävelleet koko päivän puistossa, ja tässä vaiheessa olimme aivan eläintarhan toisessa päässä. Sieltä otimme hissin takaisin eläinpuiston alkupäähän. Hissi oli kuin tuolihissit laskettelukeskuksissa ja pimeällä sieltä oli aika hiukeat näkymät. Matka kesti yhteensä puoli tuntia. Huomasimme että hissikyyti oli varsinkin parinkuntien suosiossa, koska siellä halailtiin ja pussailtiin. Mikäs siinä sitten kahdestaan istuskellessa. :) Saattoi tulla hieman poikakaveri-ikävä, mutta me ei ainakaan myönnetä sitä ääneen!
Aquarium ja Coex Mall
Torstaina olikin sitten vuorossa eläinpäivä Nro 2. Lähdimme ottamaan selvää miltä se vedenalainen maailma näyttää ja minkälaisia otuksia siellä asusteleekaan.
Aquarium sijaitsi Aasian suurimman maanalaisen ostoskeskuksen yhteydessä, joten onneksemme saimme liitettyä myös shoppailun tähän hauskaan päivään.
Aquariumin pääsymaksu oli 15 500W eli noin 9€, mutta päätimme kuitenkin käydä katsomassa vedenalaisen maailman, vaikkakin hinta vähän kirpaisi eläintarhan halpojen hintojen jälkeen. Näimme siellä kaikkea mahtavaa. Nemokaloja, haita, rauskuja, sekä myös lepakoita, majavan ja hämähäkkejä. Aquarium oli tosi mahtava paikka, jonne Jenni aikoo vielä myös äitinsä ja Tommin jotka tulevat Seouliin kymmenen päivän päästä.
Löysimme aquariumista lapsille tarkoitetun leikkinurkkauksen, joka osottautui meidän lemppariksi. Oltiin lähes ainoat asiakkaat sillä hetkellä, joten meille tarjoutui hyvä tilaisuus päästää sisäiset lapsemme irralleen. Ja kyllähän meillä oli hauskaa :)
Coex Mall, eli ostoskeskus oli täynnä merkkiliikkeitä. Hintataso oli hieman korkea, mutta kuitenkin mukaamme tarttui jotain mielenkiintoista. Löysimme molemmille uudet ihanat kellot.
Mielenkiintoisen ja mukavan päivän jälkeen kävimme syömässä tortilloja ja kanasalaattia. Olihan kuule hyvää. Ihana saada välillä jotain länsimaalaista ruokaa.
1 kommentti:
Aivan ihana lukea teidän juttuja!
Kaikenlaista oottekin kokeneet!
Halit Espanjasta<3
Saara
Lähetä kommentti