Eilen keskiviikkona kävimme ensimmäistä kertaa omatoimisesti syömässä koulun ravintolassa. Pipsa söi jotain alkukeittoa, pihviä, riisiä ja 4kpl ranskalaisia. Jennin lautaselta löytyi alkulitku ja riisirulla, joka sisälsi levää, kasviksia ja n.3kpl katkarapuja. Keittiöntäti tursutti käärön päälle sinappia ja jotain vihreää kastiketta. Täällä annosvaihtoehdot ovat esillä ruokalan edustalla, joten se helpottaa ainakin meitä ruoan valitsemisessa. Ruoka-annokset annetaan aina tarjottimille valmiiksi koottuina, joten se selittääkin miksi kaikki ihmiset ovat täällä lähes saman kokoisia :)
Tänään keskiviikkona oli siis ensimmäinen oikea koulupäivä. Palasimme koulusta hymyssä suin, koska tunnit olivat ihan mukavia. Meillä oli tänään International Business ja Theory of Marketing kurssit. Oikeastaan hyvä mieli johtui siitä, että saatiin mukava vastaanotto koulussa. Esimerkiksi International Business- kurssin jälkeen eräs korealainen poika kysyi, että voisiko liittyä meidän ryhmään ja tehtäisiin hänen kanssaan ryhmätyö kyseiselle kurssille. Emme nyt muista hänen nimeään (Jan, Jen tai Jun :D), mutta hän oli ollut vuoden vaihdossa Norjassa ja oli varmaan siksi kiinnostunut tutustumaan meihin. Meidän ryhmässä on myös Saksalainen tyttö nimeltään Sabina, joka on tosi mukava.
Meidän kouluyksikkö eli College of Business Administration on aivan uusi rakennus, jota kyllä etsimme aamulla kauan (meille oli jaettu vanhentuneet kartat). Yleensäkin koko yliopisto-alue on siisti ja siitä pidetään huolta jatkuvasti. Aamulla kun etsimme oikeaa rakennusta, saimme samalla kunnon aamujumpan. Ylämäet ovat ihan järkyttävän jyrkkiä, koska koulumme sijaitsee vuorella. Koulumatka sujuu kuitenkin viihtyisästi aamu auringon paistaessa ja musiikin soidessa kaiuttimista ympäri kampusta. Koska meillä oli tänään koulua vain kello 12 asti, päätimme lähteä katselemaan vielä uudestaan Dondaemun-kaupunginosaa. Löysimme lukuisia "fashion-mall" nimisiä rakennuksia, missä oli sadoittain liikkeitä monessa kerroksessa. Valitettavasti rahamme säästyivät, koska putiikit aukesivat ainakin tänään vasta illalla klo 21. Täällä harrastetaan nimittäin yöshoppailua. Muutenkin tuntuu että täällä ihmiset valvovat todella myöhään, mutta heräävät myöskin aikaisin. Tässä kuitenkin muutamia kuvia Dondaemunista, joka on tunnettu lukuisista kaupoista ja ostoskeskuksista.
Toisessakuvassa maistoimme paikallista pussihotdogia. Ei täällä kyllä koti-ikävä pääse helposti yllättämään, koska hodari oli täynnä kaalilaatikkoa :). Eli sellaista kaali-jauheliha sekoitusta, nakki sekä mausteet. Oli todella hyvää!
Pitkän kaupunkikierroksen jälkeen palasimme metrolla takaisin meidän huudeille. Olimme aivan puhki, koska lämmintä on ollut 29 astetta eikä pilviä näy missään. Ottaa voimille shoppailu tämmöisellä ilmalla. Ollaan joskus menty kauppaan sisälle vain sen takia, että siellä on ollut ilmastointi.
Koreassa ei ole varsinaista kahvilakulttuuria, joten sopivia kahvittelupaikkoja on välillä todella vaikea löytää. Meidän lähellämme on kuitenkin muutamia ketjukahviloita kuten esim. Starbucks, Dunkin Donuts ja Coffee Beans and Tea Leafes, jossa vierailimme tänään. Koska takana oli erittäin kuuma päivä, päätimme kokeilla paikallisten suurta herkkua, Jääjuomia. Pipsa joi Green Tea Laten jäillä ja Jenni joi Passion Fruit Laten jäillä. Täällä kahviloissa kysytään aina, halutaanko kahvi kuumana vai kylmänä jäiden kera. Jääjuomat olivat mielenkiintoisen makuisia. Ehkä löydämme vielä oman suosikkimme tästä kirjavasta joukosta.
Eilen löysimme yliopistomme pääportin vierestä ison ostoskadun, joka oli täynnä erilaisia kenkä- ja vaatekauppoja sekä kynsistudioita. Täällä paikalliset ihmiset hoitavat kynsiään paljon, joten mekin päätimme kokeilla. Löysimme kivannäköisen kynsistudion nimeltään Eve`s nail ja varasimme sieltä ajan kynsienhoitoon, koska kynsistudion omistaja osasi puhua englantia. Emme tietenkään tyytyneet pelkkään manikyyriin, vaan päätimme samantien hemmotella itseämme kunnolla geelikynsillä. Kynsistä tuli mahtavat! He tekivät niitä noin 2 tuntia, ja lopputulos oli hyvä. He ottivat meistä jopa kuvia, kun istuimme laitattamassa kynsiämme. Alla Jennin kynnet ja päällä Pipsan kynnet.
Päivä oli lyhyesti sanottuna erittäin mukava tyttöjenpäivä. Huomenna meillä on vapaapäivä koulusta (niinkuin joka torstai) ja aiomme hoitaa ainakin muutamia kouluun liittyviä asoita. Emme vielä tiedä tarkemmin suunnitelmistamme, mutta olisi todella mukava käydä maistamassa oikeaa paikallista ruokaa oikeassa ravintolassa. Se jää nähtäväksi uskallammeko kokeilla sitä vielä :)
6 kommenttia:
Oi, ihanat kynnet teillä!! :) saittako halvemmalla ku suomesta?
Hyvä tuo " ei nyt muista sen nimeä, olikohan jin, jan vai jun :D
Mä lähden huomenna kattoon Oulun suurta metropolia :D
Hellurei tytöt! ja ensiksi toivotan hyvää jo alkanutta matkaa kun en oo sitä tainnu vielä tehdä :D mahtavaa lukea teidän kuulumisia! Kuulostaa niin eri maailmalta eli kokemista varmasti riittää. Koittakaahan pärjätä ja paljon tsemppiä! Me vuorostamme käydään koulua Kauhavalla ja ONTin kirjotus alkakoon, heh :D
Vaikuttaa edelleen tosi raskaalta tuo opiskelu! prkl mulla ei aukee nuo kuvat taaskaa isommaksi (pitäsköhä niitte?), kuitenki nuissa 2:ssa ekassa kirjotuksessa sai klikkailemalla isommaksi :)
Joo ne ei aukee meilläkään ja me ei tiedetä miksi?! Voisko joku tietokonenörtti kertoo? -Jenni
ihanaa että teillä menee hyvin :):):) ja tosi kivaa lukea täällä et mitä hommaatte <3 haleja ja lisää kirjoituksia <3:Hanna
Uuu, mitkä kynnet =0 Oliko halvat?
Ja kiva että alkaa jo löytyä kavereita "alkuperäisväestöstä"kin =)
Hihi.
t. Ellu
Lähetä kommentti