perjantai 28. elokuuta 2009

Perillä ollaan!

Saavuimme Seouliin klo 8 aamulla paikallista aikaa. Ensimmäiset fiilikset paikasta antoi taksikuski joka ei puhunut sanaakaan englantia. Tulimme kuitenkin hienolla tilataksilla noin tunninverran ja saavuimme Kyunghee Universityn kampukselle, jossa meitä odotti täysi kaaos. Taksi jätti meidät ovelle ja heitti laukut pihalle. Siinä me sitten seisoskeltiin ja ihmeteltiin, että mitäs nyt. Niin tosiaan, meitä on täällä jo kolme suomalaista kun Iisakki saapui samaan aikaan. Iisakki on Tampereelta ja olemme viettäneet ensimmäisen päivän hänen kanssaan. Kukaan asuntolassa ei puhunut englantia ja saimme ensin kierrellä ja etsiä minne mennä. Sitten onneksi saimme huoneemme avaimen ja pääsimme hengähtämään. Huone on tosi siisti ja ONNEKSI ilmastoitu. Tuolla ulkona kun on sellaset 30 astetta lämmintä. Ihanaa. Saatiin myös ihan uudet tyynyt ja peitot mikä oli kans tosi hyvä juttu.

Nyt olemme kuitenkin päässet purkamaan tavarat kaappeihin ja huone alkaa tuntua jo paljon kodikkaammalta. Ei olla vielä törmätty muihin vaihtareihin, ja tuntuu että olemme korean ainoat länsimaalaiset.
Lähdettiin vähän kattomaan mistä täältä sais ruokaa ja ostamaan vähän elämiseen tarvittavia tavaroita ja törmättiin Seoulin hyvin suunniteltuun sähköverkostoon. Iisakki varottelikin ettei kannata kovin myrskyllä olla liikenteessä. Eli tämä ylhäällä oleva kuva on ihan meidän asuntolan vieressä olevalta kadulta, ja se ei ollut ainoa katu joka näytti tältä.


Löytyi sitten vihdoin yks paikka johon uskaltauduttiin mennä. Todettiin, että seuraavalla kerralla mennään sellaseen paikkaan missä on muitakin syömässä :)




Ruoka oli kyllä ihan syötävää, mutta ruokalistan tulkinta ja tilaaminen oli aika vaikeaa. Kyllä elekieli on täällä se ykkönen jos aikoo ostaa jotakin.

Ruoan jälkeen keräsimme voimia vielä pieneen kierrokseen kampus alueella. Koska koulumme sijaitsee vuorisella aluella niin joudimme kävelemään välillä tosi jyrkkiä mäkiä. Pakarat on ainakin treenattu kun täältä tullaan pois ;)


Tässä on kuva ylhäältä avautuvasta maisemasta. Ihmiset asuu täällä aika kurjissa oloissa, tai sitten emme ole nähneet vielä muuta kuin sivukylän ghetto-aluetta. Sekin selviää meille jatkossa.


Tämän yliopiston alue on tosi suuri ja todella kaunis. Pienet puistomaiset polut ja tiet vievät hienoille rakennuksille. Tämänkin löysimme ihan sattumalta kun kierreltiin puistoalueella. Sen voimme ainakin sanoa että rahaa tässä yliopistossa ei ainakaan ole säästelty. Mitään tämän kaltaista ei olla kyllä Suomen maalla nähty. Kaikki on niin viimeisen päälle hienoa ja puistoja ja istutuksia korjaillaan ja tehdään koko ajan. Opiskelijat istuivat puistoissa penkeillä ja nauttivat ihanasta aurinkoisesta säästä.

Nukuttiin viiden tunnin piristivät päiväunet ja lähdettiin etsimään kauppaa ja jotain purtavaa. Kaikki elintarvikkeet on kaupoissa Koreaksi ja mistään emme ymmärrä mitään. Mutta huomasimme, että ihmiset syövät täällä purkkiruokavaa johon lisätään kuumaa vettä. Meidänkin asunnon huoneen oven vieressä on vesiautomaatti, mistä saa sekä kuumaa että kylmää vettä. Tiedossa on siis neljän kuukauden mittainen nuudelijakso :) Meidän summassa ostetut kuppinuudelit olivat ihan hyvän makuisia. Hedelmiä ja vihanneksia täällä myydään tosi paljon ja ne näyttävät erittäin tuoreilta. Banaanit maistuivat oikeinkin hyviltä.
















Eli tälläiset kuulumiset ensimmäiseltä päivältä. Maanantaina on vaihtareille koulualueen esittely ja jotain puheita ja ruokailu. Sitä odotamme innolla, koska silloin pääsemme tutustumaan paremmin koulualueeseen ja myös muihin vaihreihin.

Jenni & Pipsa

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ihanaa tytöt!! :) onneksi teillä on siis paremmat oltavat kuin meillä sillon bulgariassa :)
-henna

Unknown kirjoitti...

Vähänkö jännän näköistä :D. Pikkasen eri purtavat kun Gemalton ruokalassa, mistä sä nyt löydät sitä LIHAA Pipsa? Pitäkää kivaa :)!

T.Eva

rapukakku kirjoitti...

Aika riskaabelit kaapelit siellä tosiaa! (sori huono vitsin väännös)
Mutta ainaki ruoanlaitto suht. helppoa =) Ja näyttää kyllä tosi korkean budjetin yliopistolta tuo teidän opinahjo. Wau.
t. Elisa